Siirry sisältöön

Palvelut

Sisämaalaus – Helsinki

Siistit sisämaalaustyöt remonttikohteisiin

Maalausliike Kuikanmäki Oy toteuttaa sisämaalaukset remonttikohteisiin. Maalaustyömme ovat pääasiassa huoneistojen perusmaalauksia, mutta maalaamme tarpeen mukaan myös erikoisempiakin sisustusratkaisuja. Meiltä löytyy taito toteuttaa esimerkiksi persoonallisempia tehoste-, koriste- ja sabluunamaalauksia.

Sisämaalaustyöt kaikkiin kiinteistön sisätiloihin

Teemme sisämaalaukset lattioille, katoille ja ikkunoille sekä oville. Sisämaalauksella vaikutetaan koko kodin sisustukseen ja erikoisemmilla väreillä tai maalaustavoilla saadaan hyvinkin yksilöllisiä kokonaisuuksia.

Huolellinen maalaus vaatii huolellisia pohjatöitä. Puhdistamme maalattavan pinnan, poistamme halkeilleen maalin, teemme tasoitetyöt ja maalaamme pinnan peittävällä sekä tasaisella lopputuloksella. Laadukas maalipinta on helppo pitää puhtaana, se myös kestää hyvänä vuosien ajan.

Ota yhteyttä ja tilaa sisämaalaustyöt!

Ulkomaalaustyöt – Helsinki

Peltikattojen maalaukset ja julkisivumaalaustyöt

Ulkomaalaustöinä teemme esimerkiksi taloyhtiöille peltikattojen maalauksia ja julkisivujen huoltomaalauksia. Maalaustyöt tehdään saneerausta vaativiin kohteisiin, joissa tarvitaan kokenutta maalaria ja laadukkaita materiaaleja. Huolellisesti maalattu katto ja julkisivu antavat rakennukselle kestävän pinnan ja siistin ulkoasun.

Ulkomaalaustyöt pohjatöistä pintamaalauksiin

Rakennusten ulkopinnat ovat jatkuvasti alttiina auringolle, sateelle, roskille ja muille luonnonilmiöille. Ulkomaalauksella rakennukselle saadaan suoja ulkoisia rasituksia vastaan. Uusi väri antaa myös kauniin ilmeen katolle ja julkisivulle.

Kattomaalauksissa pesemme katon liasta ja roskista ja teemme pohja- sekä pintamaalaukset. Huolelliset työvaiheet ja hyvin valitut maalit varmistavat kestävän lopputuloksen – auringonpaiste ei haalista värisävyjä, eikä heikennä kiiltoa.

Myös julkisivujen huoltomaalaukset hoidetaan onnistuneesti ammattilaistemme toimesta.

Julkisivun remontista voit lukea lisää tästä. 

Tapetointi – Helsinki ja lähikunnat

Tapetointityöt siistillä ja tasaisella kädenjäljellä

Myös tapetointityöt tehdään Maalausliike Kuikanmäellä onnistuneesti. Huolehdimme kuntoon isojenkin työkohteiden tapetoinnit osaavien työntekijöidemme voimin, aina huolellisista pohjatöistä valmiiseen lopputulokseen saakka.

Tapetointi viimeistelee tilan ja tunnelman

Tapetointitöissä poistamme vanhan tapetin ja teemme tarvittaessa tasoitetyöt. Tasainen pohja varmistaa, että tapetti asettuu seinälle sileästi. Asennus tehdään huolellisesti laadukkailla välineillä ja materiaaleilla, ammattitaitoisin ottein.

Tapetit valintanne mukaan yksinkertaisemmista erikoisempiin, geometrisiin, värikkäisiin, valokuvatapettiin tai pieni- ja suurikuvioisiin tapetteihin – mitä tilasi ja huoneistosi tyyli sitten vaatiikaan.

Tilaa tapetointityö remonttikohteeseesi! 

Porraskäytäväremontti – Helsingin seutu

Porraskäytävien kokonaisvaltaiset saneeraustyöt ammattitaidolla

Taloyhtiöiden porraskäytävien remontit ovat ydinosaamistamme! Saneeraamme koko porraskäytävän maalaustöistä tarvittaviin korjauksiin, lattiasta kattoon.

Porraskäytäväremontilla arvoa ja viihtyisyyttä asumiseen

Remontti kannattaa tilata alan pitkän linjan ammattilaiselta, jolloin voit varmistua työn laadusta. Hyvin remontoitu, kaunis porraskäytävä antaa positiivisen ensivaikutelman koko taloyhtiöstä. Porraskäytävän kunto vaikuttaa myös asuntojen arvoon ja asumisviihtyisyyteen.

Remontissa hoidamme kiinteistön tyylille uskolliset maalaustyöt, uusimme tarpeen mukaan valaisimet, akustolevyt ja lattiapinnat. Yhteistyökumppaneidemme voimin pystymme toteuttamaan remontin kokonaisvaltaisesti aina sähkötöitä myöden.

Tilaa porraskäytävän remontti meiltä! Saat vanhan tilalle uutta pintaa, väriä ja ilmettä.

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Julkisivuremontti – Helsinki

Rappauspaikkauksilla ja maalauksilla ehyt, näyttävät julkisivu

Maalausliike Kuikanmäki toteuttaa rakennuksellesi pienimuotoiset julkisivuremontit. Hyvin kunnostettuun julkisivuun kannattaa panostaa, sillä julkisivu on rakennuksen näkyvin osa. Meidän käsissämme julkisivu saa paitsi uuden loiston, myös suojaavan pinnan sadetta, pakkasta, paahtavaa aurinkoa ja muita pintaa koettelevia rasitteita vastaan.

Julkisivuremontti laadukkailla maaleilla ja materiaaleilla

Teemme julkisivulle pesut, rappauspaikkaukset ja maalaukset laadukkailla maaleilla, muilla materiaaleilla ja asianmukaisilla työvälineillä. Huomioimme työssämme myös ympäristönäkökulmat sekä julkisivun materiaalin, minkä mukaan valitsemme sopivan maalin ja rappaustavan.

Ammattilaistemme osaamisella julkisivu saa saumattoman kokonaisuuden ja uuden, kestävän pinnan.

Ota yhteyttä ja tilaa julkisivutyöt kohteeseesi!